Herobanneri - tuotemerkkisivulle - Kärcher

KÄRCHER

Parhaat pesuratkaisut ammattilaisille

Kärcher tunnetaan kaikkialla maailmassa puhdistusalan johtavana osaajana, jonka kehittämillä ratkaisuilla lian irrottaminen ja poistaminen tapahtuu tehokkaasti ja vaivattomasti. Kärcher Oy aloitti Suomessa vuonna 1983 painepesureiden myynnillä ja on noista ajoista lähtien ollut toimialansa ylivoimaisesti tunnetuin tuotemerkki. Tänä päivänä tuotannosta noin puolet koostuu Kärcher Professional -sarjan tuotteista, joiden laaja valikoima ulottuu aina kuumavesipesureista teollisuusimureihin ja tekstiilipesureihin.

Onnisen laajasta tuotevalikoimasta löydät muun muassa seuraavat, vaativaan ammattikäyttöön suunnitellut Kärcher-ratkaisut:

Jatkuva tuotekehitys ja oma valmistusketju takaavat sen, että Kärcher pystyy tarjoamaan jokaiseen tuoteryhmään parhaat varusteet ja puhdistuskemikaalit – ratkaisut, joiden avulla työskentelystä tulee tehokkuuden lisäksi myös miellyttävämpää ja ergonomisempaa. Kaikkea kehitystyötä ohjaa vahva sitoutuminen kestävään kehitykseen. Tavoitteena on pienentää ympäristön kuormitusta koko ketjussa aina laitteiden valmistuksesta niiden elinkaarenaikaiseen käyttöön ja kierrätykseen. Yhtenä esimerkkinä tavoitteellisesta toiminnasta ovat Euroopassa sijaitsevat tuotantolaitokset, jotka ovat toimineet hiilineutraalisti jo vuodesta 2021.

Voit lukea lisää Kärcher-puhdistusratkaisuista Kärcherin verkkosivulta. Sieltä löydät tarkempia tietoja tuotteista ja niihin kuuluvista tarvikkeista sekä käyttöohjeet 28 eri kielellä.

Logo - Kärcher
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Tarvikkeen/varaosan tyyppi
Säiliön tilavuus
Malli / Tyyppi
Koneiston tyyppi
Käyttöpaine enintään
Moottorin teho
Liitäntäjännite
Energiankulutus
Paino
Soveltuu keskupölynimurijärjestelmään
Enimmäispaine
Säiliön tilavuus
Laitteen paino
Nimellistehonkulutus
Jatkuvatäyttöinen
485 tuotetta
MATALAPAINEADAPTERI KÄRCHER TL
MATALAPAINEADAPTERI KÄRCHER TL
PLC
CNW708
SAP
CNW708
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
114,00 kpl
RULLAHARJA KÄRCHER PEHMEÄ, SININEN
RULLAHARJA KÄRCHER PEHMEÄ, SININEN
PLC
CNW709
SAP
CNW709
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
193,00 kpl
IMUROINTI-ADAPTERI KÄRCHER TL
IMUROINTI-ADAPTERI KÄRCHER TL
PLC
CNW710
SAP
CNW710
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
99,80 kpl
KANTOJÄRJESTELMÄ KÄRCHER TL
KANTOJÄRJESTELMÄ KÄRCHER TL
PLC
CNW711
SAP
CNW711
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
504,00 kpl
RULLAHARJA KÄRCHER MEDIUM, PUNAINEN
RULLAHARJA KÄRCHER MEDIUM, PUNAINEN
PLC
CNW712
SAP
CNW712
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
193,00 kpl
RULLAHARJA KÄRCHER KOVA, VIHREÄ
RULLAHARJA KÄRCHER KOVA, VIHREÄ
PLC
CNW713
SAP
CNW713
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
217,00 kpl
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 10M
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 10M
PLC
CNW714
SAP
CNW714
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
117,00 kpl
IMULISÄLAITE KÄRCHER PORAUSPÖLYLLE
IMULISÄLAITE KÄRCHER PORAUSPÖLYLLE
PLC
CNW715
SAP
CNW715
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
49,80 kpl
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 14M
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 14M
PLC
CNW716
SAP
CNW716
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
155,00 kpl
ISOLAR 800 KÄRCHER 700-1000L/H
ISOLAR 800 KÄRCHER 700-1000L/H
PLC
CNW717
SAP
CNW717
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 207,00 kpl
ISOLAR 800 KÄRCHER 1100-1300L/H
ISOLAR 800 KÄRCHER 1100-1300L/H
PLC
CNW718
SAP
CNW718
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 207,00 kpl
ISOLAR 400 KÄRCHER 700-1000L/H
ISOLAR 400 KÄRCHER 700-1000L/H
PLC
CNW719
SAP
CNW719
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
520,00 kpl
ISOLAR 400 KÄRCHER 1100-1300L/H
ISOLAR 400 KÄRCHER 1100-1300L/H
PLC
CNW720
SAP
CNW720
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
520,00 kpl
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 7M
ISOLAR KP-LETKU KÄRCHER 7M
PLC
CNW722
SAP
CNW722
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
105,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 MXA PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 MXA PLUS
PLC
COA639
SAP
COA639
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
2 182,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 6/16-4 MXA PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 6/16-4 MXA PLUS
PLC
COA643
SAP
COA643
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 449,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4M
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4M
PLC
COA645
SAP
COA645
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 384,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 M PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 M PLUS
PLC
COA646
SAP
COA646
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 434,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/15 CX
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/15 CX
PLC
COA648
SAP
COA648
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
803,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 6/15 MX PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 6/15 MX PLUS
PLC
COA649
SAP
COA649
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
949,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/12 C
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/12 C
PLC
COA653
SAP
COA653
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
651,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/12 CX PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/12 CX PLUS
PLC
COA655
SAP
COA655
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
803,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 9/50 GE
PAINEPESURI KÄRCHER HD 9/50 GE
PLC
COA656
SAP
COA656
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
9 817,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 9/50-4
PAINEPESURI KÄRCHER HD 9/50-4
PLC
COA657
SAP
COA657
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
7 146,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/35-4
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/35-4
PLC
COA658
SAP
COA658
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
6 843,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/35 GE
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/35 GE
PLC
COA659
SAP
COA659
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
8 812,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 7/20 G CLASSIC
PAINEPESURI KÄRCHER HD 7/20 G CLASSIC
PLC
CVL517
SAP
CVL517
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 005,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 7/17 M ST
PAINEPESURI KÄRCHER HD 7/17 M ST
PLC
CVL519
SAP
CVL519
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
970,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 M ST
PAINEPESURI KÄRCHER HD 8/18-4 M ST
PLC
CVL521
SAP
CVL521
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 252,00 kpl
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 5/15 UX
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 5/15 UX
PLC
CVL523
SAP
CVL523
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
2 141,00 kpl
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 1000 DE
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 1000 DE
PLC
CVL527
SAP
CVL527
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
9 444,00 kpl
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 1000 DE STEAMER
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 1000 DE STEAMER
PLC
CVL528
SAP
CVL528
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
11 450,00 kpl
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 17/20 DE TRAILER
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 17/20 DE TRAILER
PLC
CVL529
SAP
CVL529
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
36 765,00 kpl
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 13/35 DE TRAILER
KUUMAVESIPESURI KÄRCHER HDS 13/35 DE TRAILER
PLC
CVL530
SAP
CVL530
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
41 010,00 kpl
MATTOLAKAISIN KÄRCHER CVS 65/1 BP ILMAN AKKUA
MATTOLAKAISIN KÄRCHER CVS 65/1 BP ILMAN AKKUA
PLC
CVL542
SAP
CVL542
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
2 924,00 kpl
JÄTEVESIPUMPPU KÄRCHER WWP 45
JÄTEVESIPUMPPU KÄRCHER WWP 45
PLC
CVL544
SAP
CVL544
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
490,00 kpl
KUIVAJÄÄPUHALLUSLAITE KÄRCHER IB 10/8 L2P
KUIVAJÄÄPUHALLUSLAITE KÄRCHER IB 10/8 L2P
PLC
CVL548
SAP
CVL548
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
12 995,00 kpl
TEOLLISUUSIMURI KÄRCHER IVM 60/36 -3
TEOLLISUUSIMURI KÄRCHER IVM 60/36 -3
PLC
CVL549
SAP
CVL549
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
3 025,00 kpl
IMUPUTKI KÄRCHER 850 MM DN50
IMUPUTKI KÄRCHER 850 MM DN50
PLC
CVL551
SAP
CVL551
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
123,00 kpl
IMUKÄYRÄ KÄRCHER METALLIA DN52 45
IMUKÄYRÄ KÄRCHER METALLIA DN52 45
PLC
CVL552
SAP
CVL552
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
169,00 kpl
LATTIASUULAKE KÄRCHER ALU 500 MM DN50
LATTIASUULAKE KÄRCHER ALU 500 MM DN50
PLC
CVL553
SAP
CVL553
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
402,00 kpl
RAKOSUULAKE KÄRCHER METALLIA DN50
RAKOSUULAKE KÄRCHER METALLIA DN50
PLC
CVL554
SAP
CVL554
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
96,00 kpl
KÄSISUULAKE KÄRCHER METALLI/PVC DN50
KÄSISUULAKE KÄRCHER METALLI/PVC DN50
PLC
CVL555
SAP
CVL555
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
86,30 kpl
KALUSTESUULAKE KÄRCHER PUZZI LYHYT
KALUSTESUULAKE KÄRCHER PUZZI LYHYT
PLC
CZA519
SAP
CZA519
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
64,40 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/18-4 SXA PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 13/18-4 SXA PLUS
PLC
CZA610
SAP
CZA610
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
2 560,00 kpl
MÄRKÄ-KUIVAIMURI KÄRCHER WD 3 P V-17/4/20
MÄRKÄ-KUIVAIMURI KÄRCHER WD 3 P V-17/4/20
PLC
DDC570
SAP
DDC570
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
110,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HDS 12/18-4 SXA
PAINEPESURI KÄRCHER HDS 12/18-4 SXA
PLC
DEL413
SAP
DEL413
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
5 505,00 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HDS 13/20-4 S
PAINEPESURI KÄRCHER HDS 13/20-4 S
PLC
DEL414
SAP
DEL414
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
5 292,00 kpl