Herobanner - brändisivulle - Steinel

STEINEL

Steinel soveltaa viittä erilaista tunnistintekniikkaa tuotevalikoimassaan. Tekniikoita yhdistelemällä kiinteistöjen kaikki tunnistintekniset haasteet saadaan ratkaistua. Perusmallien lisäksi saatavana on DALI-, KNX-, IP- ja Bluetooth-alustoihin sopivat ratkaisut. Valikoimassa on myös tunnistinvalaisimia sisä- ja ulkokäyttöön.

Yleisin käytössä oleva tunnistintekniikka, joka perustuu lämpimän, liikkuvan objektin havainnointiin valvonta-alueella. Voidaan hyödyntää ulkotiloissa liiketunnistukseen ja sisätiloissa liike- ja läsnäolotunnistukseen. Enimmäisasennuskorkeus High Bay -malleilla on 14 m. Linssitekniikasta johtuen liikesuunta valvonta-alueella vaikuttaa tunnistusetäisyyteen. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu liiketunnistukseen sisätiloissa, erityisesti auloissa ja käytävillä, enintään neljän metrin korkeudelle asennettuna. iHF-tunnistimet sitä vastoin on tarkoitettu ulkotiloihin, koska niihin asennettu algoritmi poissulkee liikkuvan, mutta paikallaan pysyvän objektin, kuten puun tai pensaan aiheuttamat kytkennät. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu äänitaajuustunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu läsnäolo- ja liiketunnistukseen sisätiloissa ja lukee liikkeen myös esteiden takaa enintään 3,5 metrin korkeudelle asennettuna.

Perustuu videokameratekniikkaan tunnistamalla ihmisen ylävartalon muodon. Tunnistaa myös täysin liikkumattoman ihmisen ja laskee valvonta-alueella olevien ihmisten lukumäärän. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Tunnistaa ihmisen hengityksen kehossa aiheuttamat mikroliikkeet. Soveltuu absoluuttiseen läsnäolotunnistukseen sisätiloissa ja tunnistaa täysin liikkumattoman ihmisen. Tutustu tuotteisiin.

Tutustu myös Hedtecin 3D-valaistusnäyttelyyn.

Logo - Steinel
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Väri
Asennustapa
Materiaali
Vetohidastus
Aliryömintäsuojaus
Halogeeniton
HVAC-ohjaus
Kotelointiluokka (IP)
Kauko-ohjaus
Porraskäytävän valvonta
Vaakasuuntainen havainnointikulma
Enimmäiskytkentäteho
Tunnistusalueen maksimileveys
Pakotettu poiskytkentä
Kaukokäyttö
1146 tuotetta
LIIKETUNNISTIN STEINEL HF3360 SQ COM1 360 IP54 PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL HF3360 SQ COM1 360 IP54 PKA V
PLC
2604322
SAP
CDH508
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
185,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360MX SQ COM1 360 IP54PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360MX SQ COM1 360 IP54PKA V
PLC
2604368
SAP
CDH579
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
198,00 kpl
OPTINEN LISÄTARVIKE STEINEL LASI RS16L VARTEN
OPTINEN LISÄTARVIKE STEINEL LASI RS16L VARTEN
PLC
4111375
SAP
AHN370
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
43,10 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS180-2 1000W SEINÄ IP54MU
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS180-2 1000W SEINÄ IP54MU
PLC
2604555
SAP
AIV441
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
104,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD DALI 2-KAN 8x8m
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD DALI 2-KAN 8x8m
PLC
2604023
SAP
ANU692
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
243,00 kpl
KUUMALIIMA STEINEL 1Kg/40kpl ULTRA POWER
KUUMALIIMA STEINEL 1Kg/40kpl ULTRA POWER
PLC
CCV471
SAP
CCV471
Toimitusmyyntituote
09.09.2026
Listahinta
31,10 pakk
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO COM1 2000W 4x4m
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO COM1 2000W 4x4m
PLC
2604011
SAP
AMT271
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
189,00 kpl
KUUMALIIMA STEINEL 15Kg/600kpl ULTRA POWER
KUUMALIIMA STEINEL 15Kg/600kpl ULTRA POWER
PLC
CCV312
SAP
CCV312
Toimitusmyyntituote
09.09.2026
Listahinta
317,00 pakk
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS360-3 360 IP54 KA MU
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS360-3 360 IP54 KA MU
PLC
2604300
SAP
CDH504
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
155,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO COM1 360 IP54 PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO COM1 360 IP54 PKA V
PLC
2604310
SAP
CDH513
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
196,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL sensIQ EVO 300 IP54 SE/KA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL sensIQ EVO 300 IP54 SE/KA VA
PLC
2604420
SAP
CDH609
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
245,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM1 2000W 8x8m
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM1 2000W 8x8m
PLC
2604018
SAP
AMT272
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
274,00 kpl
KUUMALIIMA STEINEL 500g/20kpl ULTRA POWER
KUUMALIIMA STEINEL 500g/20kpl ULTRA POWER
PLC
CCV310
SAP
CCV310
Toimitusmyyntituote
09.09.2026
Listahinta
19,95 pakk
KUUMALIIMA STEINEL 250g/10kpl ULTRA POWER
KUUMALIIMA STEINEL 250g/10kpl ULTRA POWER
PLC
CCV470
SAP
CCV470
Toimitusmyyntituote
09.09.2026
Listahinta
15,30 pakk
TUNNISTINVALAISIN L 22 S max. 60W/E27 IK07 RST
TUNNISTINVALAISIN L 22 S max. 60W/E27 IK07 RST
PLC
4525249
SAP
CDC771
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
119,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS360-1 360 IP54 KA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS360-1 360 IP54 KA VA
PLC
2604303
SAP
CDH499
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
96,30 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL HF180 COM1 180 IP20 VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL HF180 COM1 180 IP20 VA
PLC
2604396
SAP
CDH606
Toimitusmyyntituote
15.09.2026
Listahinta
182,00 kpl
SOVITIN STEINEL JUNG SOVITE 180 VAL
SOVITIN STEINEL JUNG SOVITE 180 VAL
PLC
2108802
SAP
CFP224
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
8,37 kpl
KUUMAILMAPUHALLIN STEINEL HM 1620 S
KUUMAILMAPUHALLIN STEINEL HM 1620 S
PLC
DJE954
SAP
DJE954
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
45,50 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS140-2 140/180/90D IP54 VAL
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS140-2 140/180/90D IP54 VAL
PLC
2604005
SAP
AIW140
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
102,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL DUAL HF COM1 2000W 360D 20x3m
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL DUAL HF COM1 2000W 360D 20x3m
PLC
2604030
SAP
ANU699
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
256,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL SENSIQ S EVO 300 IP54 MUSTA
LIIKETUNNISTIN STEINEL SENSIQ S EVO 300 IP54 MUSTA
PLC
2604427
SAP
CFH074
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
196,00 kpl
KAUKO-OHJAIN STEINEL SMART REMOTE IR-SOVITIN ÄLYPUH
KAUKO-OHJAIN STEINEL SMART REMOTE IR-SOVITIN ÄLYPUH
PLC
2604095
SAP
CFP225
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
196,00 kpl
KUUMALIIMA FAST 11MM 600G 300MM
KUUMALIIMA FAST 11MM 600G 300MM
PLC
CGQ703
SAP
CGQ703
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
19,60 pakk
LIIKETUNNISTIN CONTROL STEINEL DUAL US COM1 IP20 UKA VA
LIIKETUNNISTIN CONTROL STEINEL DUAL US COM1 IP20 UKA VA
PLC
2604077
SAP
CKQ398
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
261,00 kpl
TASOSUUTIN STEINEL 50MM
TASOSUUTIN STEINEL 50MM
PLC
CNX050
SAP
CNX050
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
11,65 kpl
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL GLUEMATIC 7011 SALKUSSA
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL GLUEMATIC 7011 SALKUSSA
PLC
DJE952
SAP
DJE952
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
235,00 kpl
HEIJASTUSSUUTIN STEINEL S070519
HEIJASTUSSUUTIN STEINEL S070519
PLC
HDR486
SAP
HDR486
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
13,20 kpl
KOHDISTUSSUUTIN STEINEL 50MM
KOHDISTUSSUUTIN STEINEL 50MM
PLC
HDR488
SAP
HDR488
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
11,60 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS140-2 140/180/90D IP54 MUS
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS140-2 140/180/90D IP54 MUS
PLC
2604004
SAP
AIQ190
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
102,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL US 360 COM1 ULTRAÄÄNI IP20 VAL
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL US 360 COM1 ULTRAÄÄNI IP20 VAL
PLC
2604067
SAP
CCI588
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
281,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ COM1 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ COM1 180 IP54 PKA VA
PLC
2604342
SAP
CDH546
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
172,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ COM1 51 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ COM1 51 IP54 PKA VA
PLC
2604358
SAP
CDH557
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
198,00 kpl
SOVITIN STEINEL BUSCH-JAEGER SOVITE 180 VAL
SOVITIN STEINEL BUSCH-JAEGER SOVITE 180 VAL
PLC
2108800
SAP
CKQ395
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
8,37 kpl
TUNNISTINVALAISIN SPOT GARDEN NIGHTAUTO ANT
TUNNISTINVALAISIN SPOT GARDEN NIGHTAUTO ANT
PLC
4525132
SAP
CLC120
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
147,00 kpl
VALONHEITIN XLED ONE S IP44 2050lm 3K VA
VALONHEITIN XLED ONE S IP44 2050lm 3K VA
PLC
4525140
SAP
CLC126
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
133,00 kpl
JUOTTOHEIJASTUSSUUTIN STEINEL S074616
JUOTTOHEIJASTUSSUUTIN STEINEL S074616
PLC
CNX026
SAP
CNX026
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
13,20 kpl
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 5011 SARJA 2,0 Ah
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 5011 SARJA 2,0 Ah
PLC
6419431
SAP
DBB236
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
209,00 kpl
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 5011 RUNKO
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 5011 RUNKO
PLC
6419434
SAP
DBB237
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
79,90 kpl
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL GLUEMATIC 7011, PAHVIL.
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL GLUEMATIC 7011, PAHVIL.
PLC
DJE953
SAP
DJE953
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
219,00 kpl
SUPISTUSSUUTIN STEINEL 6MM
SUPISTUSSUUTIN STEINEL 6MM
PLC
DKY268
SAP
DKY268
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
11,60 kpl
KUUMALIIMA PUR 11MM 5+2 KPL ALOITUSPAKETTI
KUUMALIIMA PUR 11MM 5+2 KPL ALOITUSPAKETTI
PLC
DNR806
SAP
DNR806
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
33,40 pakk
KUUMALIIMA PUR 11MM 5 KPL / 130G
KUUMALIIMA PUR 11MM 5 KPL / 130G
PLC
DNR807
SAP
DNR807
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
27,50 pakk
KUUMALIIMA PUR 11MM 5 KPL / 105G PUHDISTUS
KUUMALIIMA PUR 11MM 5 KPL / 105G PUHDISTUS
PLC
DNR808
SAP
DNR808
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
27,50 pakk
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 3011 RUNKO
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 3011 RUNKO
PLC
DQF439
SAP
DQF439
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
77,90 kpl
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 3011 SARJA 2,5 Ah
KUUMALIIMAPISTOOLI STEINEL MOBILEGLUE 3011 SARJA 2,5 Ah
PLC
DQF440
SAP
DQF440
Toimitusmyyntituote
11.09.2026
Listahinta
179,00 kpl
KOHDISTUSSUUTIN STEINEL 75MM
KOHDISTUSSUUTIN STEINEL 75MM
PLC
GAY655
SAP
GAY655
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
12,15 kpl
SUPISTUSSUUTIN STEINEL 9MM
SUPISTUSSUUTIN STEINEL 9MM
PLC
HDR484
SAP
HDR484
Toimitusmyyntituote
07.09.2026
Listahinta
11,60 kpl