Herobanner - brändisivulle - Steinel

STEINEL

Steinel soveltaa viittä erilaista tunnistintekniikkaa tuotevalikoimassaan. Tekniikoita yhdistelemällä kiinteistöjen kaikki tunnistintekniset haasteet saadaan ratkaistua. Perusmallien lisäksi saatavana on DALI-, KNX-, IP- ja Bluetooth-alustoihin sopivat ratkaisut. Valikoimassa on myös tunnistinvalaisimia sisä- ja ulkokäyttöön.

Yleisin käytössä oleva tunnistintekniikka, joka perustuu lämpimän, liikkuvan objektin havainnointiin valvonta-alueella. Voidaan hyödyntää ulkotiloissa liiketunnistukseen ja sisätiloissa liike- ja läsnäolotunnistukseen. Enimmäisasennuskorkeus High Bay -malleilla on 14 m. Linssitekniikasta johtuen liikesuunta valvonta-alueella vaikuttaa tunnistusetäisyyteen. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu liiketunnistukseen sisätiloissa, erityisesti auloissa ja käytävillä, enintään neljän metrin korkeudelle asennettuna. iHF-tunnistimet sitä vastoin on tarkoitettu ulkotiloihin, koska niihin asennettu algoritmi poissulkee liikkuvan, mutta paikallaan pysyvän objektin, kuten puun tai pensaan aiheuttamat kytkennät. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu äänitaajuustunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu läsnäolo- ja liiketunnistukseen sisätiloissa ja lukee liikkeen myös esteiden takaa enintään 3,5 metrin korkeudelle asennettuna.

Perustuu videokameratekniikkaan tunnistamalla ihmisen ylävartalon muodon. Tunnistaa myös täysin liikkumattoman ihmisen ja laskee valvonta-alueella olevien ihmisten lukumäärän. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Tunnistaa ihmisen hengityksen kehossa aiheuttamat mikroliikkeet. Soveltuu absoluuttiseen läsnäolotunnistukseen sisätiloissa ja tunnistaa täysin liikkumattoman ihmisen. Tutustu tuotteisiin.

Tutustu myös Hedtecin 3D-valaistusnäyttelyyn.

Logo - Steinel
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Väri
Asennustapa
Materiaali
Vetohidastus
Aliryömintäsuojaus
Halogeeniton
HVAC-ohjaus
Kotelointiluokka (IP)
Kauko-ohjaus
Porraskäytävän valvonta
Vaakasuuntainen havainnointikulma
Enimmäiskytkentäteho
Tunnistusalueen maksimileveys
Pakotettu poiskytkentä
Kaukokäyttö
1136 tuotetta
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS2180-2 SEINÄ IP54 VAL
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS2180-2 SEINÄ IP54 VAL
PLC
2604549
SAP
AIM009
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
119,00 kpl
ASENNUSTARVIKE STEINEL KULMAKIINNIKE SENSIQ VAL
ASENNUSTARVIKE STEINEL KULMAKIINNIKE SENSIQ VAL
PLC
2604548
SAP
AIQ449
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
30,90 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL L190S 644413 100W IP44 MU
TUNNISTINVALAISIN STEINEL L190S 644413 100W IP44 MU
PLC
4525240
SAP
AIS614
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
179,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS2180-2 SEINÄ IP54 MUS
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS2180-2 SEINÄ IP54 MUS
PLC
2604551
SAP
AIT956
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
119,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS180-2 1000W SEINÄ IP54TE
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS180-2 1000W SEINÄ IP54TE
PLC
2604556
SAP
AIU579
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
116,00 kpl
ASENNUSTARVIKE STEINEL KULMAKIINNIKE SENSIQ MUS
ASENNUSTARVIKE STEINEL KULMAKIINNIKE SENSIQ MUS
PLC
2604547
SAP
AIV232
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
30,90 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO COM2 2000W IP20 2KYTK
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO COM2 2000W IP20 2KYTK
PLC
2604012
SAP
ANU683
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
210,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM2 2000W 2KYTK
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM2 2000W 2KYTK
PLC
2604019
SAP
ANU688
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
287,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM1 AP 2000W IP54
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL QUATTRO HD COM1 AP 2000W IP54
PLC
2604021
SAP
ANU690
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
278,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL HF360 DALI 2-KAN 360D IP20
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL HF360 DALI 2-KAN 360D IP20
PLC
2604029
SAP
ANU698
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
239,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED 1.2W 4K 150LMHO
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED 1.2W 4K 150LMHO
PLC
4525075
SAP
ATO191
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
392,00 kpl
TARVIKE  STEINEL GUARD CAGE
TARVIKE STEINEL GUARD CAGE
PLC
2604040
SAP
ATO201
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
37,60 kpl
ASENNUSTARVIKE STEINEL KATTOADAPTERI HF
ASENNUSTARVIKE STEINEL KATTOADAPTERI HF
PLC
2604065
SAP
ATO202
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
27,40 kpl
LÄHETIN STEINEL RC 5 DALI
LÄHETIN STEINEL RC 5 DALI
PLC
2604037
SAP
ATO203
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
34,90 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED1.2W 4K 150LM AN
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED1.2W 4K 150LM AN
PLC
4525099
SAP
CDC770
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
413,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED 1.2W 4K 150LMVA
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR L-S LED 1.2W 4K 150LMVA
PLC
4525074
SAP
CDC775
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
391,00 kpl
KAUKO-OHJAIN STEINEL LIVELINK-OHJAUSLAITE
KAUKO-OHJAIN STEINEL LIVELINK-OHJAUSLAITE
PLC
2604209
SAP
CDH489
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
458,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ PF 360 IP54 PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ PF 360 IP54 PKA V
PLC
2604307
SAP
CDH503
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO PF 360 IP54 UKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO PF 360 IP54 UKA V
PLC
2604319
SAP
CDH505
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO PF 360 IP54 PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO PF 360 IP54 PKA V
PLC
2604311
SAP
CDH514
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO DALI 360 IP54 PKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO DALI 360 IP54 PKA V
PLC
2604312
SAP
CDH515
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
220,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ COM1 360 IP54 UKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ COM1 360 IP54 UKA V
PLC
2604314
SAP
CDH517
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
183,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ PF 360 IP54 UKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ PF 360 IP54 UKA V
PLC
2604315
SAP
CDH518
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ DALI 360 IP54 UKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 SQ DALI 360 IP54 UKA V
PLC
2604316
SAP
CDH519
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
216,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO COM1 360 IP54 UKA V
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360 RO COM1 360 IP54 UKA V
PLC
2604318
SAP
CDH521
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
185,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ PF 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ PF 180 IP54 UKA VA
PLC
2604351
SAP
CDH522
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
178,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ DALI 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ DALI 180 IP54 UKA VA
PLC
2604352
SAP
CDH523
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
204,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO COM1 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO COM1 180 IP54 UKA VA
PLC
2604354
SAP
CDH525
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
160,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO PF 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO PF 180 IP54 UKA VA
PLC
2604355
SAP
CDH526
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
178,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO DALI 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO DALI 180 IP54 UKA VA
PLC
2604356
SAP
CDH527
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
204,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ DALI 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ DALI 180 IP54 PKA VA
PLC
2604344
SAP
CDH532
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
204,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO PF 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO PF 180 IP54 PKA VA
PLC
2604347
SAP
CDH535
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
178,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO DALI 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 RO DALI 180 IP54 PKA VA
PLC
2604348
SAP
CDH536
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
204,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ COM1 180 IP54 UKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345 SQ COM1 180 IP54 UKA VA
PLC
2604350
SAP
CDH538
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
163,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3180 SQ PF 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3180 SQ PF 180 IP54 PKA VA
PLC
2604339
SAP
CDH543
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
170,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3180 SQ DALI 180 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3180 SQ DALI 180 IP54 PKA VA
PLC
2604340
SAP
CDH544
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
197,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360MX SQ PF 360 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS3360MX SQ PF 360 IP54 PKA VA
PLC
2604369
SAP
CDH564
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ PF 51 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ PF 51 IP54 PKA VA
PLC
2604359
SAP
CDH572
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
200,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ DALI 51 IP54 PKA VA
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS345MX SQ DALI 51 IP54 PKA VA
PLC
2604361
SAP
CDH573
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
222,00 kpl
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR Q SLIMXS COM1 360 IP20 KA V
Listahinta
204,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL sensIQ EVO 300 IP54 SE/KA MU
LIIKETUNNISTIN STEINEL sensIQ EVO 300 IP54 SE/KA MU
PLC
2604419
SAP
CDH607
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
232,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN RS16 LED S 9W 3K 840lm VA GL
TUNNISTINVALAISIN RS16 LED S 9W 3K 840lm VA GL
PLC
4114916
SAP
CDK233
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
112,00 kpl
MEKAANINEN LISÄTARVIKE L 400 MU
MEKAANINEN LISÄTARVIKE L 400 MU
PLC
4525245
SAP
CEN251
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
24,10 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR GL-S LED1.2W 4K 150LMHO
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR GL-S LED1.2W 4K 150LMHO
PLC
4525077
SAP
CEN495
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
518,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR GL-S LED1.2W 4K150LM AN
TUNNISTINVALAISIN STEINEL XSOLAR GL-S LED1.2W 4K150LM AN
PLC
4525100
SAP
CEN498
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
501,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN GL 60 S 9,78W 3000K 781lm RST
TUNNISTINVALAISIN GL 60 S 9,78W 3000K 781lm RST
PLC
4525090
SAP
CEN499
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
348,00 kpl
TUNNISTINVALAISIN L 910 S 9,8W 3000K 797lm HO
TUNNISTINVALAISIN L 910 S 9,8W 3000K 797lm HO
PLC
4525095
SAP
CEN508
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
189,00 kpl
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 2180 ECO 180 IP54 PSE VAL
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 2180 ECO 180 IP54 PSE VAL
PLC
2604432
SAP
CEY098
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
83,90 kpl