Herobanner - brandisivulle - Uponor

UPONOR

Uponor kehittää veteen liittyviä ratkaisuja tulevien sukupolvien parhaaksi

Asiakkaat ovat luottaneet Uponoriin jo yli 100 vuoden ajan. Uponor rakentaa edelleen siltaa menestyksekkäästä historiasta kestävään tulevaisuuteen. Sama innovatiivinen henki, joka aikoinaan korvasi raudan ja kuparin älykkäillä uuden sukupolven putkimateriaaleilla, ohjaa yritystä eteenpäin kohti entistä älykkäämpiä ratkaisuja ja kestävämpää elinympäristöä – meidän kaikkien parhaaksi.

Uponorin toiminta Suomessa koostuu talo- ja yhdyskuntateknisten tuotteiden tuotekehityksestä sekä valmistuksesta. Onnisen huippulaajaan Uponor-valikoimaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat tuoteryhmät.

Ratkaisut rakennuksen sisälle

Käyttövesijärjestelmät

Kiinteistöviemäröintijärjestelmä

Lattialämmitys, viilennys ja ilmanvaihto

Ratkaisut rakennuksen ulkopuolelle

Voit lukea lisää tuotteista myös Uponorin verkkosivulta. Uponorin palveluksessa on noin 3 700 ammattilaista 26 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2020 Uponorin liikevaihto oli noin 1,1 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä.

Logo - Uponor
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Liitäntä 1
Materiaali liitäntä 1
Jäykkyysluokka
Liitäntä 2
Materiaali liitäntä 2
Muoto
Putken ulkohalkaisija
Seinämän paksuus
Putken ulkohalkaisija liitäntä 2
Materiaali
Materiaalin laatu
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Putken väri
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Tuotteen paineluokka
3803 tuotetta
HT WC-YHDYSPUTKI UPONOR 110 LYHYT PP
HT WC-YHDYSPUTKI UPONOR 110 LYHYT PP
PLC
U2470356
SAP
AMQ826
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
47,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN SK UPONOR 40x3/4x40 DR
KOMPO T-HAARALIITIN SK UPONOR 40x3/4x40 DR
PLC
1723671
SAP
ALR583
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
106,00 kpl
HT-KAKSOISMUHVIHAARA UPONOR 110x110x88,5 PP
HT-KAKSOISMUHVIHAARA UPONOR 110x110x88,5 PP
PLC
U2470051
SAP
AMQ802
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
71,60 kpl
KALIBROINTITYÖKALU UPONOR 16/20/25mm
KALIBROINTITYÖKALU UPONOR 16/20/25mm
PLC
1725983
SAP
ADV388
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
111,00 kpl
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP. 100m PUN
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP. 100m PUN
PLC
2012613
SAP
AFA377
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
4,89 m
RADI PIPE -PUTKI UPONOR 25x2,3/34 SUOJAP.PN6 MUSTA 25m
RADI PIPE -PUTKI UPONOR 25x2,3/34 SUOJAP.PN6 MUSTA 25m
PLC
2012224
SAP
AND673
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
11,70 m
KOMPO SUORALIITIN SK UPONOR 20x3/4 S-PRESS PLUS DR
KOMPO SUORALIITIN SK UPONOR 20x3/4 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720183
SAP
CGT944
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
29,80 kpl
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP. 100m SIN
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP. 100m SIN
PLC
2012611
SAP
AFA376
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
4,89 m
LÄPIVIENTITIIVISTE LEVEÄ 160x400-560 WEHOLITE
LÄPIVIENTITIIVISTE LEVEÄ 160x400-560 WEHOLITE
PLC
2642215
SAP
CBZ792
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
60,90 kpl
PUTKIKANNAKE KOMPO UPONOR 25-32mm 1-OS VALKOINEN
PUTKIKANNAKE KOMPO UPONOR 25-32mm 1-OS VALKOINEN
PLC
1724883
SAP
AEH364
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
10,60 kpl
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 22x3,0 100m PN10
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI UPONOR 22x3,0 100m PN10
PLC
2012522
SAP
AAE901
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
10,10 m
HT-HAARAYHDE UPONOR 110x50x88,5 PP
HT-HAARAYHDE UPONOR 110x50x88,5 PP
PLC
U2450105
SAP
AMQ726
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
37,70 kpl
KOMPO YHDISTÄJÄ SK UPONOR 32x1 1/4 S-PRESS PLUS DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK UPONOR 32x1 1/4 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720784
SAP
CGU011
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
63,00 kpl
KÄSISÄÄTÖNUPPI UPONOR WGF WGF JAKOTUKILLE
KÄSISÄÄTÖNUPPI UPONOR WGF WGF JAKOTUKILLE
PLC
2025035
SAP
AAF124
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
50,60 kpl
HT-KIERRELIITIN 1 1/2x32mm SK MUOVI
HT-KIERRELIITIN 1 1/2x32mm SK MUOVI
PLC
U2371537
SAP
AAF930
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
36,60 kpl
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 17x2,0 480m QE
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 17x2,0 480m QE
PLC
2018113
SAP
CCE385
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
2,98 m
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 25x20x20 S-PRESS PLUS DR
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 25x20x20 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720758
SAP
CGU003
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
61,00 kpl
HT-PUTKIKANNAKE 75 HARMAA
HT-PUTKIKANNAKE 75 HARMAA
PLC
U2470904
SAP
AFC974
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
15,20 kpl
KOMPO SUORALIITIN SK UPONOR 25x1 S-PRESS PLUS DR
KOMPO SUORALIITIN SK UPONOR 25x1 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720186
SAP
CGT947
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
50,70 kpl
KOMPO KYTKENTÄLIITIN UPONOR 25x28 CU-PUTKI S-PRESS PLUS DR
KOMPO KYTKENTÄLIITIN UPONOR 25x28 CU-PUTKI S-PRESS PLUS DR
PLC
1720793
SAP
CGU035
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
50,70 kpl
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP.50m PN10 QE
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 15x2,5/25 SUOJAP.50m PN10 QE
PLC
2012331
SAP
ADD982
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
5,32 m
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 18x2,5/28 SUOJAP.50m PN10 QE
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 18x2,5/28 SUOJAP.50m PN10 QE
PLC
2012335
SAP
ADD984
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
8,44 m
PISTO/LÄVISTYSYHDE IQ DOUBLE 200
PISTO/LÄVISTYSYHDE IQ DOUBLE 200
PLC
2275185
SAP
ABM667
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
37,60 kpl
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 15x2,5 100m QE
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 15x2,5 100m QE
PLC
2012313
SAP
ADD973
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
5,11 m
DB KULMAYHDE DECIBEL 50x30 PP
DB KULMAYHDE DECIBEL 50x30 PP
PLC
2408007
SAP
CCB132
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
10,40 kpl
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 240m QE
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 240m QE
PLC
2018168
SAP
AAF108
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
3,20 m
KUORINTATYÖKALU UPONOR PROFUSE
KUORINTATYÖKALU UPONOR PROFUSE
PLC
1834786
SAP
AST415
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
352,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN SK UPONOR 32x3/4x32 S-PRESS PLUS DR
KOMPO T-HAARALIITIN SK UPONOR 32x3/4x32 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720775
SAP
CGT974
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
70,80 kpl
JATKOYHDE NAL-BETONI 200x225 SISÄPUOLINEN PE
JATKOYHDE NAL-BETONI 200x225 SISÄPUOLINEN PE
PLC
2234052
SAP
ATE136
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
562,00 kpl
DB KULMAYHDE DECIBEL 50x15 PP
DB KULMAYHDE DECIBEL 50x15 PP
PLC
2408006
SAP
CCB131
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
10,90 kpl
PUTKILEIKKURI UPONOR MULTI 12-25
PUTKILEIKKURI UPONOR MULTI 12-25
PLC
1720678
SAP
CEG881
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
168,00 kpl
PEITEKEHYS UPONOR T-23 BASE TERMOSTAATILLE
PEITEKEHYS UPONOR T-23 BASE TERMOSTAATILLE
PLC
2026909
SAP
CCP610
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
15,20 kpl
KOMPO KULMALIITIN UK UPONOR 90 20x1/2 S-PRESS PLUS DR
KOMPO KULMALIITIN UK UPONOR 90 20x1/2 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720195
SAP
CGT948
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
37,80 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 16x20x16 S-PRESS PLUS DR
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 16x20x16 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720748
SAP
CGT977
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
46,70 kpl
HT-HAARAYHDE UPONOR 75x50x88,5 PP
HT-HAARAYHDE UPONOR 75x50x88,5 PP
PLC
U2450099
SAP
AMQ733
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
22,50 kpl
HT PYSTYPUTKEN SUPISTUS UPONOR 110x75 LYHYT MALLI MUHVIIN PP
HT PYSTYPUTKEN SUPISTUS UPONOR 110x75 LYHYT MALLI MUHVIIN PP
PLC
U2471782
SAP
AMQ771
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
38,80 kpl
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 28x4,0 50m QE
COMBI PIPE PUTKI UPONOR 28x4,0 50m QE
PLC
2012324
SAP
ADD980
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
13,50 m
KOMPO JATKOLIITIN UPONOR 40x40 DR
KOMPO JATKOLIITIN UPONOR 40x40 DR
PLC
1722644
SAP
ALT656
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
91,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 32x25x32 S-PRESS PLUS DR
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 32x25x32 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720765
SAP
CGU002
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
81,90 kpl
KOMPO TULPPA UPONOR 25mm S-PRESS PLUS DR
KOMPO TULPPA UPONOR 25mm S-PRESS PLUS DR
PLC
1720797
SAP
CGU031
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
27,00 kpl
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 120m QE
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 120m QE
PLC
2018165
SAP
AAF107
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
3,23 m
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 60m QE
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 20X2,0 60m QE
PLC
2018156
SAP
AAN929
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
3,58 m
DB PISTOYHDE DECIBEL 75 PP
DB PISTOYHDE DECIBEL 75 PP
PLC
2408037
SAP
CCB141
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
15,20 kpl
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 17x2,0 60m QE
LATTIALÄMMITYSPUTKI COMFORT+ 17x2,0 60m QE
PLC
2018106
SAP
ABV189
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
3,58 m
KOMPO JATKOLIITIN UPONOR 25x16 S-PRESS PLUS DR
KOMPO JATKOLIITIN UPONOR 25x16 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720740
SAP
CGT956
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
32,70 kpl
KOMPO KULMALIITIN UK UPONOR 90 32x1 S-PRESS PLUS DR
KOMPO KULMALIITIN UK UPONOR 90 32x1 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720199
SAP
CGT968
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
64,80 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 32x25x25 S-PRESS PLUS DR
KOMPO T-HAARALIITIN UPONOR 32x25x25 S-PRESS PLUS DR
PLC
1720764
SAP
CGU001
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
78,60 kpl
HT-NURKKAHAARA 110x110x88,5 PP
HT-NURKKAHAARA 110x110x88,5 PP
PLC
U2346110
SAP
AAF876
Tulossa
15.07.2026
Listahinta
286,00 kpl