UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Leveys
Korkeus
Syvyys
Kotelointiluokka (IP)
Läpinäkyvä kansi/suoja
Kotelon/suojuksen materiaali
Suojaus
Vikavirtasuojakytkinten 30 mA määrä
Vikavirtasuojakytkinten 300 mA määrä
Vaiheiden lukumäärä
Asennustapa
Kenttien lukumäärä
Moduulirivien määrä
Mittariristikkojen määrä
Malli / Tyyppi
789 tuotetta
PÄÄTYPALA LF 40X57 VALKOINEN
PÄÄTYPALA LF 40X57 VALKOINEN
PLC
1417427
SAP
ADE609
Poistunut valikoimasta
Listahinta
6,75 kpl
SISÄKULMA TEHALIT LF LF 40x57 VALKOINEN
SISÄKULMA TEHALIT LF LF 40x57 VALKOINEN
PLC
1417664
SAP
ADW260
Poistunut valikoimasta
Listahinta
21,80 kpl
MITTAUSKESKUS BEAGLE 3407P25+PR 25A IP34 FE
MITTAUSKESKUS BEAGLE 3407P25+PR 25A IP34 FE
PLC
3426208
SAP
ADX700
Poistunut valikoimasta
Listahinta
650,00 kpl
MITTAUSKESKUS BEAGLE BEAGLE 3412 P 25+PRV JAL
MITTAUSKESKUS BEAGLE BEAGLE 3412 P 25+PRV JAL
PLC
3426213
SAP
ADX701
Poistunut valikoimasta
Listahinta
969,00 kpl
MITTAUSKESKUS COLLIE 3806P63 2TR+PR 2T 63A IP34 FE
MITTAUSKESKUS COLLIE 3806P63 2TR+PR 2T 63A IP34 FE
PLC
3426330
SAP
ADX702
Poistunut valikoimasta
Listahinta
857,00 kpl
ASENNUSLEVY COLLIE HIRSILEVY FE
ASENNUSLEVY COLLIE HIRSILEVY FE
PLC
3426396
SAP
ADX706
Poistunut valikoimasta
Listahinta
59,00 kpl
PISTORASIA 2-OS SUKO, 45MM, VAL
PISTORASIA 2-OS SUKO, 45MM, VAL
PLC
1417862
SAP
AEH585
Poistunut valikoimasta
Listahinta
26,40 kpl
PISTORASIA 3-OS SUKO, 45MM, VAL
PISTORASIA 3-OS SUKO, 45MM, VAL
PLC
1417863
SAP
AEH586
Poistunut valikoimasta
Listahinta
35,90 kpl
PISTORASIA 3-OS SUKO, RL,45 MM, VAL
PISTORASIA 3-OS SUKO, RL,45 MM, VAL
PLC
1417867
SAP
AEH589
Poistunut valikoimasta
Listahinta
40,00 kpl
ANTENNIRASIA TV/FM
ANTENNIRASIA TV/FM
PLC
1417896
SAP
AEH608
Poistunut valikoimasta
Listahinta
36,50 kpl
DATARASIA 2XRJ45 CAT5E TAMMI
DATARASIA 2XRJ45 CAT5E TAMMI
PLC
1417266
SAP
AEJ162
Poistunut valikoimasta
Listahinta
59,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836 J
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836 J
PLC
3332004
SAP
AEM577
Poistunut valikoimasta
Listahinta
520,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 38362T 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 38362T 2T 63A IP30 FE
PLC
3332007
SAP
AEM578
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 052,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3836J2T 2T 50A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3836J2T 2T 50A IP30 FE
PLC
3332010
SAP
AEM579
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 126,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2
PLC
3332013
SAP
AEM580
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 249,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2 J
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2 J
PLC
3332016
SAP
AEM581
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 101,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2 2T
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY1.2 2T
PLC
3332019
SAP
AEM582
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 318,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY3.2 J
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3836+SLY3.2 J
PLC
3332034
SAP
AEM587
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 120,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3848+SLY1.2 2T
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3848+SLY1.2 2T
PLC
3332037
SAP
AEM588
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 438,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3848+SLY1.2J2T 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3848+SLY1.2J2T 2T 63A IP30 FE
PLC
3332043
SAP
AEM589
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 562,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3854+SLY1.2 2T
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3854+SLY1.2 2T
PLC
3332046
SAP
AEM590
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 485,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER IT3842J2T 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER IT3842J2T 2T 63A IP30 FE
PLC
3332048
SAP
AEM591
Poistunut valikoimasta
Listahinta
925,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER IT3842+SLY1.2J2T 2T 63A IP30 F
MITTAUSKESKUS BOXER IT3842+SLY1.2J2T 2T 63A IP30 F
PLC
3332050
SAP
AEM592
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 664,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3409P25 25A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3409P25 25A IP30 FE
PLC
3332060
SAP
AEM593
Poistunut valikoimasta
Listahinta
556,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3412P25 25A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3412P25 25A IP30 FE
PLC
3332063
SAP
AEM594
Poistunut valikoimasta
Listahinta
521,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3418P25 25A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3418P25 25A IP30 FE
PLC
3332066
SAP
AEM595
Poistunut valikoimasta
Listahinta
640,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3421P25 25A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3421P25 25A IP30 FE
PLC
3332069
SAP
AEM596
Poistunut valikoimasta
Listahinta
640,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3424P63 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3424P63 35A IP30 FE
PLC
3332072
SAP
AEM597
Poistunut valikoimasta
Listahinta
678,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3436P63 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3436P63 35A IP30 FE
PLC
3332075
SAP
AEM598
Poistunut valikoimasta
Listahinta
880,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER MINI 3409K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER MINI 3409K 35A IP30 FE
PLC
3332080
SAP
AEM599
Poistunut valikoimasta
Listahinta
378,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3409K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3409K 35A IP30 FE
PLC
3332083
SAP
AEM600
Poistunut valikoimasta
Listahinta
524,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3412K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3412K 35A IP30 FE
PLC
3332086
SAP
AEM601
Poistunut valikoimasta
Listahinta
538,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3418K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3418K 35A IP30 FE
PLC
3332089
SAP
AEM602
Poistunut valikoimasta
Listahinta
596,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3421K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3421K 35A IP30 FE
PLC
3332092
SAP
AEM603
Poistunut valikoimasta
Listahinta
645,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER 3424K 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS BOXER 3424K 35A IP30 FE
PLC
3332095
SAP
AEM604
Poistunut valikoimasta
Listahinta
679,00 kpl
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3436 K
MITTAUSKESKUS BOXER BOXER 3436 K
PLC
3332098
SAP
AEM605
Poistunut valikoimasta
Listahinta
818,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3824 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3824 63A IP30 FE
PLC
3332101
SAP
AEM606
Poistunut valikoimasta
Listahinta
715,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3830 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3830 50A IP30 FE
PLC
3332104
SAP
AEM607
Poistunut valikoimasta
Listahinta
543,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836 50A IP30 FE
PLC
3332107
SAP
AEM608
Poistunut valikoimasta
Listahinta
710,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836J 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836J 50A IP30 FE
PLC
3332110
SAP
AEM609
Poistunut valikoimasta
Listahinta
705,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3842 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3842 63A IP30 FE
PLC
3332113
SAP
AEM610
Poistunut valikoimasta
Listahinta
927,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3842J 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3842J 50A IP30 FE
PLC
3332116
SAP
AEM611
Poistunut valikoimasta
Listahinta
812,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854 63A IP30 FE
PLC
3332119
SAP
AEM612
Poistunut valikoimasta
Listahinta
991,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854J 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854J 50A IP30 FE
PLC
3332122
SAP
AEM613
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 004,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3863 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3863 50A IP30 FE
PLC
3332125
SAP
AEM614
Poistunut valikoimasta
Listahinta
930,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836+SLY1.2 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836+SLY1.2 63A IP30 FE
PLC
3332134
SAP
AEM616
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 175,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG BULLDOG 3836+SLY1.2 H
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG BULLDOG 3836+SLY1.2 H
PLC
3332140
SAP
AEM618
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 284,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG BULLDOG 3836+SLY1.2 JH
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG BULLDOG 3836+SLY1.2 JH
PLC
3332143
SAP
AEM619
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 324,00 kpl