UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Leveys
Korkeus
Syvyys
Kotelointiluokka (IP)
Läpinäkyvä kansi/suoja
Kotelon/suojuksen materiaali
Suojaus
Vikavirtasuojakytkinten 30 mA määrä
Vikavirtasuojakytkinten 300 mA määrä
Vaiheiden lukumäärä
Asennustapa
Kenttien lukumäärä
Moduulirivien määrä
Mittariristikkojen määrä
Malli / Tyyppi
789 tuotetta
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3854 63A IP30 FE
PLC
3332118
SAP
ASE709
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 017,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER 3854J 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER 3854J 63A IP30 FE
PLC
3332121
SAP
ASE710
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 038,00 kpl
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3863 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3863 63A IP30 FE
PLC
3332124
SAP
ASE711
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 152,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3415/600M65 35A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3415/600M65 35A IP30 FE
PLC
3332171
SAP
ASE712
Poistunut valikoimasta
Listahinta
813,68 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3827JM65 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3827JM65 50A IP30 FE
PLC
3332174
SAP
ASE713
Poistunut valikoimasta
Listahinta
843,81 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3830JM65 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3830JM65 50A IP30 FE
PLC
3332175
SAP
ASE714
Poistunut valikoimasta
Listahinta
867,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3836JM65 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO/PINTA IT3836JM65 50A IP30 FE
PLC
3332177
SAP
ASE715
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 040,86 kpl
RYHMÄKESKUS PINTA IT-POINTER3424M 35A IP30 FE
RYHMÄKESKUS PINTA IT-POINTER3424M 35A IP30 FE
PLC
3332362
SAP
ASE716
Poistunut valikoimasta
Listahinta
620,20 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA U/P BULLDOG IT3836J/1400 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA U/P BULLDOG IT3836J/1400 50A IP30 FE
PLC
3332178
SAP
ASP883
Poistunut valikoimasta
Listahinta
837,00 kpl
MITTAUSKESKUS U/P FE BOXER IT-3836J2T 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS U/P FE BOXER IT-3836J2T 2T 63A IP30 FE
PLC
3332052
SAP
ATG743
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 011,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA U/P BULLDOG IT-BULLDOG3824J
RYHMÄKESKUS-DATA U/P BULLDOG IT-BULLDOG3824J
PLC
3332180
SAP
ATG744
Poistunut valikoimasta
Listahinta
829,00 kpl
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3412M 35A IP30 FE
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3412M 35A IP30 FE
PLC
3332351
SAP
ATG746
Poistunut valikoimasta
Listahinta
329,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER3421M 35A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER3421M 35A IP30 FE
PLC
3332363
SAP
ATG747
Poistunut valikoimasta
Listahinta
473,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER 500M IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER 500M IP30 FE
PLC
3332366
SAP
ATG748
Poistunut valikoimasta
Listahinta
190,00 kpl
Saatavana vain myymälöistä
MITTAUSKESKUS YLIJÄN. COLLIE 3806P63 1T+PRGYVP 50A
MITTAUSKESKUS YLIJÄN. COLLIE 3806P63 1T+PRGYVP 50A
PLC
3426348
SAP
ATG751
Poistunut valikoimasta
Korvaava tuote3426349
Listahinta
1 162,00 kpl
ALUEVALAISTUSKESKUS SNAUTSER 63HT14 63A IP44 FE
ALUEVALAISTUSKESKUS SNAUTSER 63HT14 63A IP44 FE
PLC
3436614
SAP
ATG753
Poistunut valikoimasta
Listahinta
3 684,00 kpl
JALUSTA JALUSTA14 FE
JALUSTA JALUSTA14 FE
PLC
3436644
SAP
ATG754
Poistunut valikoimasta
Listahinta
621,00 kpl
MUUNTAMO 3+1,RAL 7024+9005
MUUNTAMO 3+1,RAL 7024+9005
PLC
703005950
SAP
CAK100
Poistunut valikoimasta
Listahinta
56 232,00 kpl
MUUNTAMO 1+0ME,RAL 7024+9005
MUUNTAMO 1+0ME,RAL 7024+9005
PLC
703005987
SAP
CAK101
Poistunut valikoimasta
Listahinta
26 777,00 kpl
MUUNTAMO 3M+1,RAL 7024+9005
MUUNTAMO 3M+1,RAL 7024+9005
PLC
703006085
SAP
CAK102
Poistunut valikoimasta
Listahinta
62 007,00 kpl
MUUNTAMO 5+1 RAL 7024+9005
MUUNTAMO 5+1 RAL 7024+9005
PLC
703005844
SAP
CAK103
Poistunut valikoimasta
Listahinta
80 595,00 kpl
MUUNTAMO 5M+1 RAL 7024+9005
MUUNTAMO 5M+1 RAL 7024+9005
PLC
703006086
SAP
CAK106
Poistunut valikoimasta
Listahinta
90 221,00 kpl
MUUNTAMO 0+0, RAL 7024+9005
MUUNTAMO 0+0, RAL 7024+9005
PLC
703005851
SAP
CAK107
Poistunut valikoimasta
Listahinta
10 512,00 kpl
MUUNTAMO 2+1,RAL 7024+9005
MUUNTAMO 2+1,RAL 7024+9005
PLC
703005824
SAP
CAK108
Poistunut valikoimasta
Listahinta
44 976,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER3415M 35A IP30 PS
RYHMÄKESKUS-DATA PINTA POINTER IT-POINTER3415M 35A IP30 PS
PLC
3332361
SAP
CCX122
Poistunut valikoimasta
Listahinta
400,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINT BOXER 3836 2T YVP 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINT BOXER 3836 2T YVP 2T 63A IP30 FE
PLC
3332008
SAP
CDN891
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 419,00 kpl
MITTAUSKESKUS-DATA U/P BOXER IT-3836J2T/1600 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS-DATA U/P BOXER IT-3836J2T/1600 63A IP30 FE
PLC
3332051
SAP
CDN892
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 275,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PINT BOXER 3848P63 YVP 2T 63A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PINT BOXER 3848P63 YVP 2T 63A IP30 FE
PLC
3332076
SAP
CDN894
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 481,00 kpl
RYHMÄKESKUS PINTA FE POINTER 3412M V 35A IP30
RYHMÄKESKUS PINTA FE POINTER 3412M V 35A IP30
PLC
3332352
SAP
CHD035
Poistunut valikoimasta
Listahinta
431,00 kpl
Saatavana vain myymälöistä
RYHMÄKESKUS-DA UP/PI FEBULLDOG IT-BULLDOG 3824J V 50A IP30
RYHMÄKESKUS-DA UP/PI FEBULLDOG IT-BULLDOG 3824J V 50A IP30
PLC
3332185
SAP
CHD039
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 176,00 kpl
RYHMÄKESKUS-DATA PI FE POINTER IT-POINTER 3421M V 35A IP30 FE
Listahinta
667,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER IT-BOXER3836J2T/1600 V 63A
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER IT-BOXER3836J2T/1600 V 63A
PLC
3332053
SAP
CHD053
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 997,00 kpl
DATA-ASENNUSKOTELO POINTER IT-POINTER 550M IP30 FE
DATA-ASENNUSKOTELO POINTER IT-POINTER 550M IP30 FE
PLC
3332367
SAP
CHD071
Poistunut valikoimasta
Listahinta
208,00 kpl
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3415M 35A IP30
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3415M 35A IP30
PLC
3332353
SAP
CHD073
Poistunut valikoimasta
Listahinta
574,00 kpl
TYÖMAAN ALAKESKUS MOPSI 16.0016MV 16A IP44 AL
TYÖMAAN ALAKESKUS MOPSI 16.0016MV 16A IP44 AL
PLC
3436700
SAP
CNA086
Poistunut valikoimasta
Listahinta
432,00 kpl
TYÖMAAN ALAKESKUS MOPSI 63.1224 63A IP44 AL
TYÖMAAN ALAKESKUS MOPSI 63.1224 63A IP44 AL
PLC
3436706
SAP
CNA113
Poistunut valikoimasta
Listahinta
1 578,00 kpl
PYLVÄSASENNUSPAKKAUS PYLVÄSADAPTERI
PYLVÄSASENNUSPAKKAUS PYLVÄSADAPTERI
PLC
3433818
SAP
CNX090
Poistunut valikoimasta
Listahinta
359,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16606
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16606
PLC
3500601
SAP
CYZ706
Poistunut valikoimasta
Listahinta
5 225,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK20608
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK20608
PLC
3500602
SAP
CYZ707
Poistunut valikoimasta
Listahinta
5 728,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25610
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25610
PLC
3500603
SAP
CYZ708
Poistunut valikoimasta
Listahinta
6 230,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK40612
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK40612
PLC
3500604
SAP
CYZ709
Poistunut valikoimasta
Listahinta
8 762,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK12308
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK12308
PLC
3500605
SAP
CYZ710
Poistunut valikoimasta
Listahinta
4 703,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16312
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16312
PLC
3500606
SAP
CYZ711
Poistunut valikoimasta
Listahinta
5 285,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25320
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25320
PLC
3500608
SAP
CYZ713
Poistunut valikoimasta
Listahinta
6 230,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK12308V
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK12308V
PLC
3500609
SAP
CYZ714
Poistunut valikoimasta
Listahinta
5 828,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16312V
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK16312V
PLC
3500610
SAP
CYZ715
Poistunut valikoimasta
Listahinta
6 994,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK20316V
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK20316V
PLC
3500611
SAP
CYZ716
Poistunut valikoimasta
Listahinta
8 199,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25320V
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LK25320V
PLC
3500612
SAP
CYZ717
Poistunut valikoimasta
Listahinta
8 863,00 kpl