Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Yritys ratkoo yli 60-vuotisen kokemuksen turvin maailman vesihuoltoon, terveyteen, kaupunkien kestävyyteen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois ympäristöystävällisesti.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin pyrkii muuttamaan maailmaa hyvään suuntaan. Yritys haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa, ryhmää yrityksiä, joita yhdistää yhteinen tarkoitus: edistää elämää ympäri maailmaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Orbia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saattamalla yhteen voimavaroja, kulttuureja ja ideoita kestävien ja uudistavien toimintatapojen hyväksi.

Logo - Wavin
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Materiaali liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Liitäntä 2
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Muoto
Materiaali liitäntä 2
Pituus, liitos 1
Putken ulkohalkaisija liitäntä 2
Maksimikäyttöpaine, 20 °C
Tyhjennysaukolla
Liitäntä 1
Jäykkyysluokka
Putken ulkohalkaisija
Seinämän paksuus
Malli / Tyyppi
991 tuotetta
HAARAYHDE DB SITECH+ 75X50X87,5 PP
HAARAYHDE DB SITECH+ 75X50X87,5 PP
PLC
2408344
SAP
HGK973
Keskusvarastossa
23
Listahinta
20,50 kpl
PISTOYHDE DB SITECH+ 160 PP
PISTOYHDE DB SITECH+ 160 PP
PLC
2408357
SAP
HGL014
Keskusvarastossa
13
Listahinta
45,30 kpl
DB KULMAYHDE AS+ 160x87 PP
DB KULMAYHDE AS+ 160x87 PP
PLC
2407019
SAP
CKF371
Keskusvarastossa
17
Listahinta
62,40 kpl
DB KULMAYHDE AS+ 110x45 PP
DB KULMAYHDE AS+ 110x45 PP
PLC
2407083
SAP
CKF440
Keskusvarastossa
18
Listahinta
77,80 kpl
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x2750 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x2750 PP
PLC
2407092
SAP
CKX337
Keskusvarastossa
3
Listahinta
217,00 kpl
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 16x3/4 K5 PPSU
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 16x3/4 K5 PPSU
PLC
1750203
SAP
CMO286
Keskusvarastossa
30
Listahinta
23,10 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 50x50 M1 DR
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 50x50 M1 DR
PLC
1750442
SAP
DDC566
Keskusvarastossa
4
Listahinta
188,00 kpl
TIIVISTE NAL 500 HB-FIX ÖLJYNKESTÄVÄ
TIIVISTE NAL 500 HB-FIX ÖLJYNKESTÄVÄ
PLC
2259250
SAP
DEY927
Keskusvarastossa
57
Listahinta
149,00 kpl
SUPISTUSYHDE PVC NYL WAVIN 160x110 PN10
SUPISTUSYHDE PVC NYL WAVIN 160x110 PN10
PLC
2131611
SAP
DIG943
Keskusvarastossa
24
Listahinta
2 136,00 kpl
KULMA PVC NYL WAVIN 160x45 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 160x45 PN12.5
PLC
2131617
SAP
DIG947
Keskusvarastossa
2
Listahinta
300,00 kpl
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 160X0,5 PP
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 160X0,5 PP
PLC
2408315
SAP
HGK938
Keskusvarastossa
2
Listahinta
69,60 kpl
KULMAYHDE DB SITECH+ 160X15 PP
KULMAYHDE DB SITECH+ 160X15 PP
PLC
2408322
SAP
HGK962
Keskusvarastossa
28
Listahinta
46,00 kpl
HAARAYHDE DB SITECH+ 50X50X87,5 PP
HAARAYHDE DB SITECH+ 50X50X87,5 PP
PLC
2408343
SAP
HGK970
Keskusvarastossa
16
Listahinta
17,20 kpl
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X160X45 PP
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X160X45 PP
PLC
2408342
SAP
HGK992
Keskusvarastossa
35
Listahinta
91,20 kpl
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X160X87,5 PP
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X160X87,5 PP
PLC
2408349
SAP
HGK993
Keskusvarastossa
9
Listahinta
232,00 kpl
PISTOYHDE DB SITECH+ 50 PP
PISTOYHDE DB SITECH+ 50 PP
PLC
2408354
SAP
HGL010
Keskusvarastossa
5
Listahinta
10,30 kpl
KOMPO KULMALIITIN UK TIGRIS 90 25x1 M5 DR
KOMPO KULMALIITIN UK TIGRIS 90 25x1 M5 DR
PLC
1750342
SAP
CMY750
Keskusvarastossa
16
Listahinta
59,20 kpl
KOMPOSIITTIPUTKI TIGRIS 20x2,25 100m
KOMPOSIITTIPUTKI TIGRIS 20x2,25 100m
PLC
1750008
SAP
DER119
Keskusvarastossa
400
Listahinta
6,33 m
KULMA PVC NYL WAVIN 225x90 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 225x90 PN12.5
PLC
2131605
SAP
DIG927
Keskusvarastossa
1
Listahinta
896,00 kpl
KULMA PVC NYL WAVIN 225x45 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 225x45 PN12.5
PLC
2131604
SAP
DIG928
Keskusvarastossa
3
Listahinta
768,00 kpl
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 110x90x110 90 PN10
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 110x90x110 90 PN10
PLC
2131623
SAP
DIG933
Keskusvarastossa
1
Listahinta
482,00 kpl
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 160x90x160 90 PN10
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 160x90x160 90 PN10
PLC
2131610
SAP
DIG935
Keskusvarastossa
1
Listahinta
940,00 kpl
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 160x110x160 90 PN10
MUHVIHAARA PVC NYL WAVIN 160x110x160 90 PN10
PLC
2131609
SAP
DIG936
Keskusvarastossa
2
Listahinta
1 228,00 kpl
KULMA PVC NYL WAVIN 160x30 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 160x30 PN12.5
PLC
2131616
SAP
DIG942
Keskusvarastossa
2
Listahinta
355,00 kpl
KULMA PVC NYL WAVIN 160x90 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 160x90 PN12.5
PLC
2131612
SAP
DIG946
Keskusvarastossa
6
Listahinta
340,00 kpl
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X110X87,5 PP
HAARAYHDE DB SITECH+ 160X110X87,5 PP
PLC
2408348
SAP
HGK991
Keskusvarastossa
10
Listahinta
186,00 kpl
PUHDISTUSYHDE DB SITECH+ 50 PP
PUHDISTUSYHDE DB SITECH+ 50 PP
PLC
2408350
SAP
HGL021
Keskusvarastossa
20
Listahinta
24,50 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 75x45 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 75x45 PP
PLC
2487065
SAP
CEG970
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
6,37 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
PLC
2487087
SAP
CZF777
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
3,86 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 75x45 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 75x45 PP
PLC
2487077
SAP
CEG954
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
7,57 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 25x25 K5 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 25x25 K5 PPSU
PLC
1750186
SAP
CLU163
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
19,00 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 16x16 K5 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 16x16 K5 PPSU
PLC
1750184
SAP
CLU170
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
8,73 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 32x45 VALKOINEN PP
HT KULMAYHDE WAVIN 32x45 VALKOINEN PP
PLC
2487083
SAP
GDK782
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
3,19 kpl
HT MUHVIHAARA WAVIN 110x110x45 PP
HT MUHVIHAARA WAVIN 110x110x45 PP
PLC
2487100
SAP
CEG953
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
24,00 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x88,5 PYÖRISTETTY PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x88,5 PYÖRISTETTY PP
PLC
2487082
SAP
CEG975
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
18,20 kpl
TEL-VETONARU PALMIKOITU PP VETOLUJUUS 90kg 700m
TEL-VETONARU PALMIKOITU PP VETOLUJUUS 90kg 700m
PLC
6405202
SAP
ADD346
Tulossa
06.08.2026
Listahinta
59,20 kpl
HT MUHVITON PUTKI WAVIN 32x3000 VALKOINEN PP
HT MUHVITON PUTKI WAVIN 32x3000 VALKOINEN PP
PLC
2487053
SAP
CZF762
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
21,70 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 32x32 K5 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 32x32 K5 PPSU
PLC
1750187
SAP
CLU161
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
28,50 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 32x45 VALKOINEN PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 32x45 VALKOINEN PP
PLC
2487086
SAP
CZF778
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
3,86 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 16x16 K5 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 16x16 K5 PPSU
PLC
1750175
SAP
CLU185
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
8,40 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 110x15 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 110x15 PP
PLC
2487060
SAP
CEG938
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
12,30 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x16x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x16x20 K5 PPSU
PLC
1750234
SAP
CLU150
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
17,90 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 16x3/8 M5 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 16x3/8 M5 DR
PLC
1750480
SAP
CZE991
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
16,10 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 20x20 K5 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 20x20 K5 PPSU
PLC
1750176
SAP
CLU172
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
11,20 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 50x88,5 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 50x88,5 PP
PLC
2487067
SAP
ARK111
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
7,31 kpl
ÖLJYN-JA HIEKANEROTIN LABKO 0,2 12,5tn MINIPEK
ÖLJYN-JA HIEKANEROTIN LABKO 0,2 12,5tn MINIPEK
PLC
3632213
SAP
CAI804
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
543,00 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
HT KULMAYHDE WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
PLC
2487145
SAP
GDK750
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
3,19 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 50x88,5 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 50x88,5 PP
PLC
2487079
SAP
ARK138
Tulossa
22.07.2026
Listahinta
10,30 kpl