Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Yritys ratkoo yli 60-vuotisen kokemuksen turvin maailman vesihuoltoon, terveyteen, kaupunkien kestävyyteen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois ympäristöystävällisesti.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin pyrkii muuttamaan maailmaa hyvään suuntaan. Yritys haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa, ryhmää yrityksiä, joita yhdistää yhteinen tarkoitus: edistää elämää ympäri maailmaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Orbia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saattamalla yhteen voimavaroja, kulttuureja ja ideoita kestävien ja uudistavien toimintatapojen hyväksi.

Logo - Wavin
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Materiaali liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Liitäntä 2
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Muoto
Materiaali liitäntä 2
Pituus, liitos 1
Putken ulkohalkaisija liitäntä 2
Maksimikäyttöpaine, 20 °C
Tyhjennysaukolla
Liitäntä 1
Jäykkyysluokka
Putken ulkohalkaisija
Seinämän paksuus
Malli / Tyyppi
991 tuotetta
TEL-TULPPA TEL/TUPLA/TRIPLA 110 MUHVI/PISTOPÄÄ DVK
TEL-TULPPA TEL/TUPLA/TRIPLA 110 MUHVI/PISTOPÄÄ DVK
PLC
5252245
SAP
ACL296
Keskusvarastossa
579
Listahinta
3,36 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x32x32 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x32x32 K5 PPSU
PLC
1750226
SAP
CLU157
Keskusvarastossa
104
Listahinta
44,30 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x88,5 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x88,5 PP
PLC
2487125
SAP
CEG951
Keskusvarastossa
29
Listahinta
14,80 kpl
DB KAKSOISMUHVI AS+ 75 PP
DB KAKSOISMUHVI AS+ 75 PP
PLC
2407074
SAP
CKF388
Keskusvarastossa
498
Listahinta
16,90 kpl
SAOSTUSKEMIKAALI LABKO BIOKEM 30L FERRISULFAATTI
SAOSTUSKEMIKAALI LABKO BIOKEM 30L FERRISULFAATTI
PLC
3629161
SAP
ADU608
Keskusvarastossa
14
Listahinta
136,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x25x40 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x25x40 K5 PPSU
PLC
1750263
SAP
CLU159
Keskusvarastossa
86
Listahinta
58,70 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x32 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x32 K5 PPSU
PLC
1750248
SAP
CLU184
Keskusvarastossa
271
Listahinta
40,50 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x20x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x20x20 K5 PPSU
PLC
1750224
SAP
CLU156
Keskusvarastossa
183
Listahinta
20,00 kpl
DB HAARAYHDE AS+ 110x110x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 110x110x45 PP
PLC
2407038
SAP
CKC524
Keskusvarastossa
237
Listahinta
54,30 kpl
DB HAARAYHDE AS+ 110x75x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 110x75x45 PP
PLC
2407041
SAP
CKF422
Keskusvarastossa
211
Listahinta
48,30 kpl
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x15 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x15 PP
PLC
2487073
SAP
CEG971
Keskusvarastossa
83
Listahinta
13,90 kpl
DB MUHVIPUTKI AS+ 75x3000 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 75x3000 PP
PLC
2407127
SAP
CKF323
Keskusvarastossa
178
Listahinta
97,60 kpl
HT TULPPA WAVIN 110 PP
HT TULPPA WAVIN 110 PP
PLC
2487119
SAP
CZF789
Keskusvarastossa
144
Listahinta
12,30 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 25x16 K5 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 25x16 K5 PPSU
PLC
1750180
SAP
CLU175
Keskusvarastossa
100
Listahinta
15,70 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x20x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x20x20 K5 PPSU
PLC
1750236
SAP
CLU133
Keskusvarastossa
201
Listahinta
27,70 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x16x32 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x16x32 K5 PPSU
PLC
1750245
SAP
CLU139
Keskusvarastossa
95
Listahinta
44,00 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x40 K5 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x40 K5 PPSU
PLC
1750256
SAP
CLU174
Keskusvarastossa
134
Listahinta
41,60 kpl
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 20x15 CU-PUTKI M5 DR
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 20x15 CU-PUTKI M5 DR
PLC
1750277
SAP
CMY742
Keskusvarastossa
124
Listahinta
23,90 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 40x1 1/4 K5 PPSU
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 40x1 1/4 K5 PPSU
PLC
1750261
SAP
CMO300
Keskusvarastossa
43
Listahinta
43,10 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 32x20 K5 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 32x20 K5 PPSU
PLC
1750182
SAP
CLU167
Keskusvarastossa
42
Listahinta
23,90 kpl
DB KULMAYHDE AS+ 75x87 PP
DB KULMAYHDE AS+ 75x87 PP
PLC
2407031
SAP
CKF384
Keskusvarastossa
385
Listahinta
21,90 kpl
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 160x110 PP
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 160x110 PP
PLC
2487035
SAP
CZF788
Keskusvarastossa
89
Listahinta
29,40 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 50x1 1/2 M1 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 50x1 1/2 M1 DR
PLC
1750449
SAP
HCA491
Keskusvarastossa
90
Listahinta
114,00 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 20x3/4 M5 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 20x3/4 M5 DR
PLC
1750367
SAP
CMY790
Keskusvarastossa
228
Listahinta
16,00 kpl
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI WAVIN 15x2,5/28 SUOJAP.50m SININEN
PEX-KÄYTTÖVESIPUTKI WAVIN 15x2,5/28 SUOJAP.50m SININEN
PLC
2015726
SAP
CZE992
Keskusvarastossa
8250
Listahinta
4,84 m
HT KAKSOISMUHVI WAVIN 160 PP
HT KAKSOISMUHVI WAVIN 160 PP
PLC
2487032
SAP
CZF767
Keskusvarastossa
156
Listahinta
32,20 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 50x25x50 K1 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 50x25x50 K1 PPSU
PLC
1750062
SAP
HCA413
Keskusvarastossa
72
Listahinta
90,60 kpl
HT MUHVIPUTKI WAVIN 75x1000 PP
HT MUHVIPUTKI WAVIN 75x1000 PP
PLC
2487043
SAP
CEG976
Keskusvarastossa
20
Listahinta
18,70 kpl
DB KULMAYHDE AS+ 110x87 PP
DB KULMAYHDE AS+ 110x87 PP
PLC
2407011
SAP
CKC529
Keskusvarastossa
195
Listahinta
33,50 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x25 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x25 K5 PPSU
PLC
1750247
SAP
CLU180
Keskusvarastossa
91
Listahinta
43,60 kpl
DB SUPISTUSYHDE AS+ 110x75 PP
DB SUPISTUSYHDE AS+ 110x75 PP
PLC
2407136
SAP
CKF366
Keskusvarastossa
156
Listahinta
27,50 kpl
HT HAARAYHDE WAVIN 32x32x45 VALKOINEN PP
HT HAARAYHDE WAVIN 32x32x45 VALKOINEN PP
PLC
2487146
SAP
GDK753
Keskusvarastossa
3
Listahinta
8,93 kpl
HT KULMAYHDE WAVIN 32x15 VALKOINEN PP
HT KULMAYHDE WAVIN 32x15 VALKOINEN PP
PLC
2487151
SAP
GDK776
Keskusvarastossa
14
Listahinta
3,90 kpl
KOMPO PINTAHANAKULMA TIGRIS 16x3/4-1/2 SULUIN
KOMPO PINTAHANAKULMA TIGRIS 16x3/4-1/2 SULUIN
PLC
1750436
SAP
CPX193
Keskusvarastossa
54
Listahinta
90,50 kpl
HT PYSTYPUTKEN SUPISTUS WAVIN 50x32 LYHYT MALLI VALK. PP
HT PYSTYPUTKEN SUPISTUS WAVIN 50x32 LYHYT MALLI VALK. PP
PLC
2487007
SAP
GDJ169
Keskusvarastossa
1
Listahinta
5,85 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 63x63 K1 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 63x63 K1 PPSU
PLC
1750021
SAP
HCA300
Keskusvarastossa
110
Listahinta
135,00 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 63x2 M1 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 63x2 M1 DR
PLC
1750450
SAP
HCA493
Keskusvarastossa
49
Listahinta
202,00 kpl
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 25x22 CU-PUTKI M5 DR
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 25x22 CU-PUTKI M5 DR
PLC
1750280
SAP
CMY745
Keskusvarastossa
105
Listahinta
33,70 kpl
HT HAARAYHDE WAVIN 75x75x45 PP
HT HAARAYHDE WAVIN 75x75x45 PP
PLC
2487090
SAP
CEG978
Keskusvarastossa
223
Listahinta
13,40 kpl
DB PUTKIKANNAKE AS+ 110mm M8/M10
DB PUTKIKANNAKE AS+ 110mm M8/M10
PLC
2407194
SAP
CKF479
Keskusvarastossa
844
Listahinta
18,20 kpl
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 110X3000 PP
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 110X3000 PP
PLC
2408313
SAP
HGK931
Keskusvarastossa
98
Listahinta
82,10 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x40x40 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x40x40 K5 PPSU
PLC
1750262
SAP
CLU148
Keskusvarastossa
56
Listahinta
71,40 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 40x1 1/4 M5 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 40x1 1/4 M5 DR
PLC
1750374
SAP
CMY786
Keskusvarastossa
90
Listahinta
80,30 kpl
DB HAARAYHDE AS+ 75x75x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 75x75x45 PP
PLC
2407057
SAP
CKF348
Keskusvarastossa
182
Listahinta
36,70 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 50x50 K1 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 50x50 K1 PPSU
PLC
1750076
SAP
HCA451
Keskusvarastossa
58
Listahinta
55,70 kpl
DB PUHDISTUSYHDE AS+ 110 PP
DB PUHDISTUSYHDE AS+ 110 PP
PLC
2407000
SAP
CKC508
Keskusvarastossa
102
Listahinta
91,60 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 40x40 K5 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 40x40 K5 PPSU
PLC
1750259
SAP
CLU153
Keskusvarastossa
31
Listahinta
55,10 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x20x40 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x20x40 M5 DR
PLC
1750424
SAP
CMY839
Keskusvarastossa
48
Listahinta
103,00 kpl