Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Yritys ratkoo yli 60-vuotisen kokemuksen turvin maailman vesihuoltoon, terveyteen, kaupunkien kestävyyteen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois ympäristöystävällisesti.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin pyrkii muuttamaan maailmaa hyvään suuntaan. Yritys haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa, ryhmää yrityksiä, joita yhdistää yhteinen tarkoitus: edistää elämää ympäri maailmaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Orbia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saattamalla yhteen voimavaroja, kulttuureja ja ideoita kestävien ja uudistavien toimintatapojen hyväksi.

Logo - Wavin
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Materiaali liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Liitäntä 2
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Muoto
Materiaali liitäntä 2
Pituus, liitos 1
Putken ulkohalkaisija liitäntä 2
Maksimikäyttöpaine, 20 °C
Tyhjennysaukolla
Liitäntä 1
Jäykkyysluokka
Putken ulkohalkaisija
Seinämän paksuus
Malli / Tyyppi
991 tuotetta
PISTOYHDE DB SITECH+ 110 PP
PISTOYHDE DB SITECH+ 110 PP
PLC
2408356
SAP
HGL013
Keskusvarastossa
38
Listahinta
22,80 kpl
VENTTIILIKAIVO LABKO DN70
VENTTIILIKAIVO LABKO DN70
PLC
3370070
SAP
AAH853
Keskusvarastossa
8
Listahinta
2 025,00 kpl
HT HAARAYHDE WAVIN 75x50x88,5 PP
HT HAARAYHDE WAVIN 75x50x88,5 PP
PLC
2487095
SAP
ARK103
Keskusvarastossa
8
Listahinta
17,90 kpl
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x500 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x500 PP
PLC
2407116
SAP
CKC515
Keskusvarastossa
52
Listahinta
24,40 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN UK TIGRIS 16x1/2x16 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN UK TIGRIS 16x1/2x16 M5 DR
PLC
1750404
SAP
CMY798
Keskusvarastossa
13
Listahinta
40,20 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x32 M5 DR
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x32 M5 DR
PLC
1750289
SAP
CMY846
Keskusvarastossa
6
Listahinta
77,30 kpl
JÄLKILIITOSYHDE IN SITU 160mm
JÄLKILIITOSYHDE IN SITU 160mm
PLC
2609564
SAP
ALS557
Keskusvarastossa
12
Listahinta
52,80 kpl
ÖLJYN- JA HIEKANEROTIN LABKO 0,6 12,5tn MINIPEK
ÖLJYN- JA HIEKANEROTIN LABKO 0,6 12,5tn MINIPEK
PLC
3632219
SAP
CBZ806
Keskusvarastossa
3
Listahinta
1 049,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 75x75x75 K1 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 75x75x75 K1 PPSU
PLC
1750470
SAP
CMG416
Keskusvarastossa
17
Listahinta
254,00 kpl
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x40 M5 DR
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 40x40 M5 DR
PLC
1750275
SAP
CMY766
Keskusvarastossa
15
Listahinta
85,20 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x32 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x25x32 M5 DR
PLC
1750422
SAP
CMY821
Keskusvarastossa
8
Listahinta
61,30 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x16x32 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x16x32 M5 DR
PLC
1750419
SAP
CMY830
Keskusvarastossa
9
Listahinta
53,70 kpl
HT MUHVIPUTKI WAVIN 110x250 PP
HT MUHVIPUTKI WAVIN 110x250 PP
PLC
2487046
SAP
CZF752
Keskusvarastossa
25
Listahinta
23,80 kpl
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 110x6000 PN10
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 110x6000 PN10
PLC
2131635
SAP
DIG953
Keskusvarastossa
212
Listahinta
230,00 kpl
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x250 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x250 PP
PLC
2407088
SAP
CKC511
Keskusvarastossa
32
Listahinta
42,80 kpl
DB PUTKIKANNAKE AS+ 160mm M8/M10
DB PUTKIKANNAKE AS+ 160mm M8/M10
PLC
2407196
SAP
CKF354
Keskusvarastossa
15
Listahinta
25,40 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 16x1/2x16 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 16x1/2x16 M5 DR
PLC
1750395
SAP
CMY818
Keskusvarastossa
11
Listahinta
40,20 kpl
MAAVIEMÄRIPUTKI WAFIX 160 6m SN8 PP
MAAVIEMÄRIPUTKI WAFIX 160 6m SN8 PP
PLC
2259263
SAP
DFP783
Keskusvarastossa
69
Listahinta
237,00 kpl
DB PISTOYHDE AS+ 75 PP
DB PISTOYHDE AS+ 75 PP
PLC
2407150
SAP
CKF438
Keskusvarastossa
66
Listahinta
19,60 kpl
DB PISTOYHDE AS+ 160 PP
DB PISTOYHDE AS+ 160 PP
PLC
2407147
SAP
CKF466
Keskusvarastossa
22
Listahinta
56,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x16x20 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x16x20 M5 DR
PLC
1750416
SAP
CMY827
Keskusvarastossa
13
Listahinta
40,40 kpl
KOMPO KULMALIITIN UK TIGRIS 90 16x3/8 M5 DR
KOMPO KULMALIITIN UK TIGRIS 90 16x3/8 M5 DR
PLC
1750481
SAP
DJI763
Keskusvarastossa
72
Listahinta
18,00 kpl
HARMAAVESIPUHDISTAMO LABKO BIORAMI 600
HARMAAVESIPUHDISTAMO LABKO BIORAMI 600
PLC
3629006
SAP
ASF579
Keskusvarastossa
1
Listahinta
3 908,00 kpl
DB KAKSOISHAARAYHDE AS+ 110x110x110x87 PP
DB KAKSOISHAARAYHDE AS+ 110x110x110x87 PP
PLC
2407067
SAP
CKC520
Keskusvarastossa
25
Listahinta
77,80 kpl
DB HAARAYHDE AS+ 50x50x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 50x50x45 PP
PLC
2407053
SAP
CKC528
Keskusvarastossa
42
Listahinta
28,00 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 16x3/4 K5 PPSU
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 16x3/4 K5 PPSU
PLC
1750212
SAP
CMO283
Keskusvarastossa
28
Listahinta
15,30 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 16x20x16 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 16x20x16 M5 DR
PLC
1750406
SAP
CMY800
Keskusvarastossa
9
Listahinta
27,60 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x20x32 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 32x20x32 M5 DR
PLC
1750420
SAP
CMY819
Keskusvarastossa
15
Listahinta
77,30 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x25x20 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x25x20 M5 DR
PLC
1750417
SAP
CMY828
Keskusvarastossa
41
Listahinta
42,10 kpl
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 75X2000 PP
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 75X2000 PP
PLC
2408307
SAP
HGK926
Keskusvarastossa
21
Listahinta
51,70 kpl
KULMAYHDE DB SITECH+ 50X87,5 PP
KULMAYHDE DB SITECH+ 50X87,5 PP
PLC
2408331
SAP
HGK948
Keskusvarastossa
412
Listahinta
8,58 kpl
KAKSOISMUHVI DB SITECH+ 50 PP
KAKSOISMUHVI DB SITECH+ 50 PP
PLC
2408358
SAP
HGL005
Keskusvarastossa
41
Listahinta
7,82 kpl
LOKASÄILIÖ LABKO 5,4m3, EI HÄLYTINTÄ
LOKASÄILIÖ LABKO 5,4m3, EI HÄLYTINTÄ
PLC
3629009
SAP
ANR635
Keskusvarastossa
8
Listahinta
2 690,00 kpl
HT HAARAYHDE WAVIN 110x75x88,5 PP
HT HAARAYHDE WAVIN 110x75x88,5 PP
PLC
2487097
SAP
ARJ839
Keskusvarastossa
18
Listahinta
23,50 kpl
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x1000 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x1000 PP
PLC
2407117
SAP
CKC523
Keskusvarastossa
24
Listahinta
30,40 kpl
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 20x3/4 K5 PPSU
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 20x3/4 K5 PPSU
PLC
1750205
SAP
CMO292
Keskusvarastossa
29
Listahinta
19,80 kpl
HT MUHVIPUTKI PP WAVIN WAFIX 110X4000 SN8
HT MUHVIPUTKI PP WAVIN WAFIX 110X4000 SN8
PLC
2487162
SAP
DIH270
Keskusvarastossa
94
Listahinta
112,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 75x32x75 K1 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 75x32x75 K1 PPSU
PLC
1750473
SAP
CMG404
Keskusvarastossa
5
Listahinta
254,00 kpl
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 75x75 K1 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 75x75 K1 PPSU
PLC
1750468
SAP
CMG418
Keskusvarastossa
9
Listahinta
219,00 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 25x3/4x25 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 25x3/4x25 K5 PPSU
PLC
1750231
SAP
CMO303
Keskusvarastossa
21
Listahinta
42,60 kpl
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 50X2000 PP
MUHVIPUTKI DB WAVIN SITECH+ 50X2000 PP
PLC
2408303
SAP
HGK922
Keskusvarastossa
21
Listahinta
35,50 kpl
KULMAYHDE DB SITECH+ 160X45 PP
KULMAYHDE DB SITECH+ 160X45 PP
PLC
2408330
SAP
HGK964
Keskusvarastossa
46
Listahinta
46,00 kpl
PUHDISTUSYHDE DB SITECH+ 160 PP
PUHDISTUSYHDE DB SITECH+ 160 PP
PLC
2408353
SAP
HGL025
Keskusvarastossa
8
Listahinta
159,00 kpl
LOKASÄILIÖ LABKO 10m3 200mm TYHJENNYSPUTKELLA
LOKASÄILIÖ LABKO 10m3 200mm TYHJENNYSPUTKELLA
PLC
3460010
SAP
AAH922
Keskusvarastossa
2
Listahinta
6 263,00 kpl
DB PAISUNTAMUHVI AS+ 50 PP
DB PAISUNTAMUHVI AS+ 50 PP
PLC
2407080
SAP
CKF463
Keskusvarastossa
12
Listahinta
23,40 kpl
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 20x1 M5 DR
KOMPO SUORALIITIN UK TIGRIS 20x1 M5 DR
PLC
1750368
SAP
CMY791
Keskusvarastossa
40
Listahinta
19,10 kpl
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x40x40 M5 DR
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 40x40x40 M5 DR
PLC
1750394
SAP
CMY817
Keskusvarastossa
9
Listahinta
156,00 kpl
SUPISTUSYHDE DB SITECH+ 160/110 PP
SUPISTUSYHDE DB SITECH+ 160/110 PP
PLC
2408366
SAP
HGL002
Keskusvarastossa
11
Listahinta
41,50 kpl